perjantai 31. elokuuta 2018

Baltic Princess 26.08 - 27.08.2018


Moikka!


Päätin lähteä viettämään elokuun viimeistä kesäviikonloppua aina yhtä ihanalle Baltic Princessille. Edellisestä Prinsessa-reissusta oli kulunut aikaa hieman yli kuukausi. Tällä  kertaa panostin ja olin varannut normaalia paremman hytin. Olen tykästynyt viime aikoina  tulemaan pyörällä terminaalille jos vaan keli sallii. Pyörän saa todella kätevästi jätettyä  terminaalin ovien vieressä olevaan pyöräparkkiin. Fiilikset olivat todella huipussaan kun  odottelin reissun alkamista terminaalissa!

Matkalippua tulostaessa sain myös drinkkikupongin sekä hytin hintaan sisältyi myös  erikoisaamiainen Grill House-ravintolassa. Tykkään paljon enemmän käydä aamiaisella  kyseisessä ravintolassa. Siellä on mielestäni paljon rauhallisempi tunnelma ja jonoja ei  juurikaan ole.

Laivan irtautuessa Turun satamasta katselin keulaikkunasta kun menimme Ruissalon  lävitse kohti saaristomeren ihania maisemia. Siinä samalla aurinko alkoi laskemaan joten  kyllä niissä maisemissa kelpasi rentoutua kuohuviinilasillisen äärellä. Laitoin vielä soimaan  kaiuttimesta rentoa kasarimusaa ja se kruunasi kaiken!

Ilta kului tuttuun tyyliin kierrellen ympäri laivaa. Menin käymään hetkeksi hytissä ennen  kuin laiva kävi Långnäsin satamassa. Seurailin satamakäyntiä laivan ulkokannella jonka  jälkeen aloinki jo suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Aamulla kelpasi heräillä kauniiseen  saaristomaisemaan hieman ennen Tukholmaan saapumista.

Ennen erikoisaamiaiselle menoa kävin ottamassa muutaman kuvan vastaantulevasta Silja  Symphonysta. Aamiainen oli todella maittavaa ja oli mahtavaa kun kerrankin oli sellainen  tilanne ettei ollut kiire mihinkään. Kahvikin tuotiin pöytään joten ei ollenkaan hassumpi  maanantain alku.

Aamiaisen jälkeen tuli taas palattua takaisin hyttiin koska halusin ihastella keulaikkunasta  Tukholman saaristoa aina lähes Ahvenanmerelle asti! Seurailin Maarianhaminassa  käynnin  laivan peräkannelta ja kelikin oli oikein aurinkoinen ja mitä parhain kuvaamiselle. Tämän jälkeen kävin myymälässä ostamassa tuliaisia sekä hieman jotain myös itselleni.

Iltapäivällä päätin vaihteeksi valita ruokapaikaksi Tavolata-ravintolan ja otin listalta todella herkullista pizzaa. Suosittelen kokeilemaan. Ruokajuomaksi otin Peroni-olutta ja voin sanoa että tämä setti toimii! :)

Aika kului nopeasti maisemia ihaillen ja pian oltiikin jo takaisin Turun satamassa ja täytyy  todeta, että reissu oli todella mahtava! Minulle jäi taas tästäkin matkasta paljon ihania  muistoja. 

Nähdään taas, Baltic Princess!

 Tässäpä muutamia kuvia risteilystä:

Baltic Princess Turun satamassa.































Hyttini oli erittäin viihtyisä ja tilava!

Hytissä odotti mukava yllätys. Laivan kuohuviinia, hedelmiä ja suklaata!
Innokas risteilijä jälleen valmiina reissuun.
Näkymiä keulaikkunasta.
Laivan kuohuviiniä sekä ihania maisemia.
Aamulla Tukholman saaristossa.
Silja Symphony tuli meitä vastaan.
Silja Symphony
Ostoksilla laivan myymälässä.
Galaxy Maarianhaminassa.
Tavolatasta saa todella herkullista pizzaa!


maanantai 4. syyskuuta 2017

Silja Europa & Tallinna 1.9-2.9.2017


Moikka!

Monen Tukholmassa heitetyn reissun jälkeen alkoi vaihteeksi Tallinnassa piipahtaminen houkuttelemaan ja olihan sinne sitten lähdettävä. Matkaan lähdettiin yhellä lapsuuteni suosikkilaivoista, Silja Europalla. Muistan vieläkin erittäin hyvin kun pääsin laivaan ensimmäistä kertaa elämässäni 5-vuotiaana alkusyksystä vuonna 2001. Samat hienot fiilikset olivat jälleen vuosia myöhemminkin vaikka laiva on jo ehtinyt vaihtaa reittiä mutta kokenut myöskin ihania uudistuksia.

Tällä kertaa matkaan startti ei ollutkaan Turusta vaan kotikaupungistani Jämsästä jonne tulin jo alkuviikosta viettämään aikaa ja odottelemaan reissua.Timo-iskäkin lähti mukaan eli tämä oli kyllä sitä isä-poika laatuaikaa parhaimmillaan. Matka alkoi noin klo 13.30 Jämsän linja-autoasemalta ja matkaaminen sujui rattoisasti aina Länsisatamaan asti. Perillä olimme noin viideltä ja laivaan päästiin sisään jo klo 17.15.

Hyttinä meillä oli laivan 2.kannella C-luokan hytti.Sen hienompaa hyttiä emme tarvinneet koska Tallinnan satamassa nukkuessa en hytiltä kovin paljon vaatinut. Europa starttasi kohti Tallinnaa klo 18.30 ja hieman lähdön jälkeen menimme katsomaan syötävää Fast Lane-ravintolasta joka sijaitsee 7.kannen keulaosassa. Oli kerrassaan ihanaa ruokaa! Tämäkin ravintola on yksi Europan uutukaisista (löytyy myös Sereltä ja Megastarilta).

Auringon laskiessa menin kuvailemaan muutamia otoksia 6.kannelta ja eipä aikaakaan siitä kun laiva oli jo Tallinnassa klo 22. Tykkään todella paljon ihastella Tallinnan kaupungin valoja kun ilta on jo pimentynyt. Nukkumaan alkoi tehdä mieli jo puoliltaöin joten oli aika mennä pehkuihin ja valmistautua aamupäivän Tallinnassa kiertelyyn.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ulos laivasta hieman ennen yhdeksää ja suuntasimme aluksi Viru Keskusta päin. Loppuaika meni kahvitellessa vanhankaupungin puolella mukavassa Reval Cafessa. Itseäni kiehtoo valtavasti Tallinnan vanhakaupunki ja etenkin kaikki kapeat kivat kadut. Ensi kerralla viivyn kyllä Tallinnassa paljon pidempään! :)

Aika kaupungilla kului nopeasti ja oli aika palata takaisin Europalle. Tallinnasta lähdön takaisin Helsinkiä kohti seurailin ulkokannella ja tämän jälkeen testasin Fast Lanen maukkaan Deluxe-hodarin. Laivan saavuttua Helsinkiin hyppäsin itse Turkuun ajavaan pikavuoroon ja iskä jatkoi matkaa takaisin Jämsään. Risteily oli ihan huippu ja tänään maanantaina palasin jälleen taas opintojen pariin Turun AMK:issa ja uusia risteilyjä tulee taas varmasti lähiaikoina! :) Synttäritkin olisi keskiviikkona 6.9 ja 21-vuotta tulee täyteen!

Muistoksi matkasta ostin mm. Megastar-mukin ja siitä onkin jo ensimmäiset kahvit nautittu!

 Tässäpä vähän kuvia kivasta matkasta: 

Lähtöä edeltävänä iltana kuvailin hieman kaunista Jämsänjokea!
Silja Europa odotteli meitä jo Länsisatamassa.
Tämä paikka jäi mieleen pienestä pojasta lähtien! Näyttää entistä upeammalta uudistuksen jälkeen.
Tykästyin valtavasti tähän uuteen kokousosaston tilaan!
Länsisatama jäi taakse.
Auringonlasku oli jälleen todella upea.


Tallinna lähestyy.
Aamulla lähdettiin tutkimaan Tallinnaa.
Vanhakaupunki
Tallinna + lauantai = täydellistä

Takaisin ihanalle Europalle!
Megastar ohitti Europan Suomenlahdella ja oli jo satamassa meidän saavuttua. Ensi kerralla sitten ehdottomasti ihanalla Megastarilla Tallinnaan!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Baltic Princess 04.-05.08.2017


Moi!


Päätin lähteä perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi taas vaihteeksi miniristeilylle Baltic Princessille. Edellisen kerran olin BP:llä maaliskuussa joten olihan tässä välissä aikaa jo vierähtänytkin.

Menin vaihtelun vuoksi satamaan polkupyörällä ja terminaalille saapuessani edelliset matkustajat olivat juuri purkautumassa laivasta joten pyörällä oli hieman säätämistä mennä porukan seassa mutta pääsin lopulta menemään hyvin pyöräparkille.

Porukkaa oli taas lähdössä paljon johtuen tietysti perjantaista. Laivaan pääsi normaaliin tapaan klo 20 ja itse menin tällä kertaa ihan väkijoukon loppupäässä. Olin varannut hytiksi erittäin viihtyisän ja kivan A-Premiumin jossa on mukava parivuode. Hytin hintaan sisältyy myös erikoisaamiainen Grill Housessa sekä kuohuviinikuponki.

Sää illalla laivan lähtiessä oli ihan kohtalainen ja kannellakin tarkeni vielä hyvin ihastelemaan aina yhtä kaunista Turun saaristoa. Moikkasin myös tuttua ohjelmaisäntä Keniä ja oli huippua nähdä jälleen! Loppuilta kului aikalailla samalla tavoin kuten ennenkin eli kiertelin ympäri laivaa ihmettelemässä meininkiä sekä katsoin Starlight Palacessa olleen keskiyön Dance Factory Shown. Ennen shown alkamista piipahdin ruokailemassa Grill Housessa ja valitsin listalta tutun ja turvallisen talon burgerin.

Ennen nukkumaan menoa seurailin ulkokannelta vielä Långnäsin satamassa käynnin. Aamulla heräilin kun laiva oli Tukholmassa ja ajattelin käydä kuvailemassa Silja Serenadea ennen kuin menin erikoisaamiaiselle. Vähän olisin toivonut aurinkoisempaa keliä laivojen kohdatessa, mutta säähän kun ei voi vaikuttaa. Kuvailun jälkeen kelpasi mennä nauttimaan ihana erikoisaamiainen ja kyllä kahvi teki terää.

Tämän jälkeen alkoi hieman aurinkokin paistamaan ja aamupäivää oli mukavaa viettää laivan peräkannella ja tilata yksi kesäinen drinksukin. Laivan lähestyttyä Maarianhaminaa kävin juomassa päiväkahvit Cafeteriassa ja sitten menin katselemaan saapumista satamaan sekä myös vierellä ollutta Galaxya. Siitä sitten lähdettiin tuttuun tapaan Galaxy hetken aikaa perässämme kohti Turkua ja Galaxy puolestaan jatkoi Tukholmaan.

Hieman Ahvenanmaan käynnin jälkeen huomasin, että Starlight Palacessa oli käynnissä lasten ohjelmaa Harri Hylkeen seurassa ja sitä oli erittäin huvittavaa seurailla.

Iltapäivä sujui rattoisasti maisemia katsellessa ja muutamia ostoksia tehdessä myymälästä.

Reissu oli kokonaisuudessaan tosi huippu ja taas jäin odottelemaan seuraavaa! :)

Kiitokset taas Baltic Princessin porukalle! Tässä hieman kuvakoostetta matkastani:


Baltic Princess Turun satamassa.























Jälleen yksi kiva reissu alkamassa!
Tulin ylös aurinkokannelle seuraamaan hetkeksi laivan lähtöä.
Keli oli pilvinen, mutta hyvin tarkeni silti olla ulkona.
Illasta muodostui yllättävän vaikuttavan näköinen.
Iskelmäbaarissa nautiskelmassa pimenevästä elokuun illasta.
Suosikkilaivani Silja Serenade tuli aamulla meitä vastaan Tukholman saaristossa.
M/S Silja Serenade ja korsteenissa hymyilevä Harri Hylje.

Rentoutumista erikoisaamiaisen äärellä.
Vielä ehtii nauttimaan kesäisestä saaristosta.
Tukholman saariston loppuosuudessa.
Matkalla kohti Maarianhaminaa. Laivan peräkannella oli ihanaa olla katselemassa maisemia.
M/S Galaxy Maarianhaminan pikakäynnillä.
Ostin kivan uuden kassin jolla sain hyvin vietyä ostokset.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Silja Serenadella 18.-20.05.2017


Moi!

Päätin lähteä katsomaan Tukholman kevättä suosikkilaivani Silja Serenaden kyydissä. Tukholmaan oli luvattu perjantaiksi aivan mahtavaa säätä joten oli hieno mahdollisuus lähteä kiertelemään Tukholmaa kevyillä vaatteilla. Erittäin mukavaa vaihtelua Suomen ihmeellisiin kevätilmoihin.

Juna saapui Helsinkiin noin kahden aikoihin ja laivan lähtöön oli vielä 3 tuntia. Kiertelimme kummisedän kanssa hetken aikaa Stockmannilla ja Esplanadin puistossa. Lisäksi kävimme laittamassa nimemme presidentti Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen kaikille avoinna olleeseen surukirjaan. Hetken saimme jonottaa kirjoitukseen mutta onneksi meillä oli vielä hyvin aikaa.

Olympiaterminaalille saavuttuamme teimme lähtöselvityksen tällä kertaa automaatilla joka tulostaa hyttikortit johtuen tiskeillä olleista jonoista. Tämä nopeutti huomattavasti toimintaa, suosittelen kaikille! Matkustimme A-luokan hytissä yhdeksännellä kannella joka olikin laitettu Muumi-värityksiin.

Serenaden irtauduttua laiturista menimme katselemaan syömistä Fast Lane-ravintolasta ja pienen tuumimisen jälkeen valitsin tutun ja turvallisen Angus Burgerin joka oli tälläkin kertaa erittäin hyvää jä täyttävää. Nyt pystyimme lähteä katsomaan vatsat täynnä Old Port Pubiin Suomen ja USAn välistä puolivälieräottelua joka päätyi onneksi Suomen voittoon, mutta olihan siinä taas jännitettävää. 3.erän katsoin samalla kun olin moikkaamassa porukkaa alhaalla laivan varastossa.

Illan aikana ihastelin vielä kaunista Suomenlahtea sekä ostimme infosta liput valmiiksi bussimatkaa varten Värtanista Tukholman keskustaan. Keskiyöllä katselin vielä Mother Africa-showta joka kyllä vakuutti erilaisuudellaan.

Suunnistimme seuraavana aamuna heti herättyämme meriaamiaiselle Grande Buffettiin ja syödessäni näin kun Baltic Princess kohtasi meidät saaristossa. Sopivan täyteläisen aamiaisen jälkeen jaksoi hyvin kierrellä päivän Tukholmassa. Nautiskelimme vielä ennen satamaan saapumista laivan kannella upeasta alkavasta päivästä.

Bussit keskustaan odottelivatkin jo terminaalin pihassa ja pääsimme nousemaan suoraan kyytiin ja matka kohti Cityterminaalia alkoi. Kävelimme kohti Kuninkaanlinnan seutua ja matkan aikana tuli jo niin kuuma, että oli pakko ottaa jäätelötötteröt kioskista. Kyllä teki hyvää. Istuimme kauniissa puistossa ja nautimme jäätelöt. Lähdimme keskustasta muutaman kauppakeskuksen kautta takaisin laivalle aikaisemmin koska halusin viettää laivassa aikaa satama-aikana ja ottaa rennosti sielläkin.

Kansibaarikin oli avoinna laivan yläkannella joten mikäpäs siellä aurinkokannella ollessa. Koko illan saaristossa oli ihanan lämmintä ja aika vierähtikin yläkannella suurimmaksi osaksi. Ruokapaikaksi valitsimme El Capitanin ja tilasin maukkaita BBQ-ribsejä. Tykkään nykyisin tilata mieluummin yhden annoksen kuin että menisin ahmimaan mahan täyteen Buffetin puolelle.

Illan aikana kävin tsekkaamassa hetken aikaa mm. karaokea ja tekemässä muutamia ostoksia myymälässä. Muuten loppuristeily meni kierrellessä yleisesti laivassa. Katselin myös laivan keulaosassa kun laiva ohitti Furusundin kapeikon.

Aamulla Helsinkiin saavuttaessa oli sielläkin kiva ilma ja meillä oli muutama tunti aikaa viettää aika kaupungilla ennen paluujunan lähtöä. Kävimme mm. Allas Sea Poolin luona ja nauttimassa aurinkoisesta ilmasta.

Ihan huippureissu oli taas jälleen kerran, iso kiitos Seren porukalle!

Silja Serenade Eteläsatamassa odottamassa meitä kyytiin.
Helsinki jäi taakse.


Suomen jääkiekko-ottelua jännittämässä.
Suomenlahdella oli rauhallinen ilta.
Näkymä laivan peräkannelta.
Näkymä laivan ulkokannelta.
Illasta muodostui hienon näköinen.
Kyllä tästä näkymästä nauttii.
Aamulla Tukholmassa.
Upea aurinkoinen aamu.
Auringosta nauttimassa peräkannella.
Hienon näköistä Tukholman keskustaa.
Ihmisiä oli paljon liikkellä näin kauniina päivänä.
Näin upealta näytti Kungsträdgårdenilla.
Kungsträdgården.


Kaupungilta palattuani menin kuvailemaan laivaa.
Serenade oli vaihteeksi laiturissa toisinpäin maalaustöiden vuoksi.
Baltic Queen & Silja Serenade.
Laivalle palattuani käytin kuohuviinikupongin.
Ylhäällä laivan aurinkokannella.
Promenade myöhään illalla.
Tässä ollaan jo saapumassa takaisin Helsinkiin.
Allas Sea Pool.
Silja Linen 60-vuotis juhlasuklaita.


60-vuotisjuhlan drinkkilasi muistoksi.